perjantai 15. kesäkuuta 2012

St. Julian's !!

Ollaan nyt täällä maltalla st. Julians nimisessä paikassa. Oltiin täällä keskiviikkona paikallista aikaa,lämpöasteita oli 34 ja meidät vietin bussilla valletan lentokentältä st julianssin rannalle josta isäntäperheet tulivat meidät hakemaan. Kun oltiin päästy "koteihin" saatiin relata vähän aikaa ja käydä kaupassa ostamassa vetä ja ruokaa. Sitten hostäiti esitteli meille paikkoja ja meillä oli vielä tapaaminen ef ryhmämme ja liiderimme kanssa. :) Eilen käytiin ensimmäistä kertaa koulussa ja meillä oli testi että minkä tasoiseen ryhmään päästään. Molempina aamuina meidän on pitänyt tulla beach clubille ja ohjelmassa on ollut vain uintia ja aurigon otto, semi rentoa siiis :D Ikävä kyllä kuvia en nyt tähän postaukseen saa koska en osaa oikeen vielä tätä ipadia käyttää :D Pääsimme Saanan kanssa vasta tänään pesemään hiukset koska isäntäperheemme suihkusta ei tule vettä. Raahattiin tavarat beach clubille jonka seinässä on suihkun tapainen huuhtelupaikka jossa voi huuhdella itsensä merivedestä, mutta me pestiin hiukset siinä.. :D Kohta lähdetään apteekin kautta syömään ja tullaan takaisin beach clubille josta lähdetää ryhmän kanssa kouluun, oonneksi tänään bussilla koska matka on PITKÄ ja kuuma! Nyt mä lähden takaisin ulos ottamaan aurinkoa muitten luo ja yritän tässä joku päivä saada kuviakin tänne. :) PS. PÄÄSIN MADETOJAN MUSIIKKILUKIOOOOOOON, peppi happy :))) -Peppi-

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Malta!

junassa! 
kävin viimeviikolla värjäämässä ripset :) tässä tulos!

Tässä on tää viime viikko ja viikonloppu ollut tosi kiireistä. Mulla on ollut ihan hirveästi tekemistä ja pitänyt nähä kavereita ja kaikkee, kun tässä huomenna illalla lähtee kahdeksan aikaan juna helsinkiin ja siitä bussilla lentokentälle ja muutama tunti väsynyttä venailua kun klo 4.35 aamuyöstä siellä viimeistään pitää olla ja 6.35 starttaa lentokone Frankfurtin kautta Maltalle!
Siellä vietän siis kolme viikkoa jossain random perheessä ystäväni Saanan kanssa ja käyn koulua, kun on kesäloma...? No ei, on oikeesti tosi kiva lähteä ja oon oottanut tätä niin kauan! Nyt vaan tuntuu periaatteessa aika haikeeltakin lähteä vaikka se on vaan se kolme viikkoa kun eilisen päivän vietin Oulussa Pyryä katsomassa vielä ennen lähtöä ja näin kavereitakin viimeistä kertaa!


  
Tosiaan toissa iltana Julia tuli meille yöksi ja käytiin kiertelemässä kaupungilla ja moikkailemassa vielä muita kavereita kun Julia lähti kolmeksiviikoksi töihin pois Kokkolasta ja mä lähden sinne Maltalle. :) Sitten päästiinkin nukkumaan vasta noin neljän aikaan aamusta ja aamupäivästä hypättiin junaan ja lähdettiin Ouluun. Pitihän mun nähdä Pyry vielä ennen matkaa ja kun sekin on kesätöissä niin ei ole viikolla voinut nähdä :/ Vietettiin sitten siellä päivä Jussilla ja Pyryllä ja tultiin ehkä maailman pelottavimmalla yö junalla kotiin joka tärisi ja kolisi ja nyki ja oli ihan jäätävä. Oltiin Kokkolassa vasta puoli kolmelta yöllä ja nukuttiin tosi huonosti se kaksituntia siinä junassa. Sitten täristiin kylmyyden takia lämpimään autoon ja heitettiin Julia kotiin ja nukahdin kyllä heti.

  
Tämä päivä on mennyt pakkaillessa, kuten ylemmistä matkalaukku kuvista näkyy. Musta tuntuu että mulla on ihan liian vähän mutta samalla ihan liian paljon noita vaatteita. Ja varsinkin tulomatkaa ajatellen kun äiti ei ole auttamassa pakkaamisessa ja on saattanut tarttua jotain pientä uutta + tuliaisia mukaan ja se painorajakin on jotain 20kiloa ja tuo painaa nyt jo 18kg.. :D ups!

tuossa on mun rakkaus iPad jolla yritän päästä sieltä Maltalta mahdollisimman usein kirjoittelemaan  ja ikävä kyllä mun pitää ottaa toinen puhelinkin mukaan kun tuohon ei käy kytkyn takia EFältä tilattu simkortti jolla on halvemmat puhelut ja viestit suomeen... tuo lähtee kuitenkin kamera, musiikinkuuntelu ja pelitarkoituksella mukaan. :)

Mutta nyt mä meen nukkumaan, mun päätä on särkenyt koko päivän, johtuu varmaan siitä viimeöisestä valvomisesta ja stressistä mitä tää pakkaaminen ja koulujentietojen jännittäminen ja kaikki muukin on saanut aikaan. :D Jännitän niitä kouluun pääsemis tietoja oikeesti ihan kamalan paljon! 
Yritän sieltä St. Julian'sista päivitellä tätä blogia ja pahoittelen jo nyt tämän postauksen ja tulevien malta postauksien kuvia kun mulla on tuollaiset digipokkarit käytössä. -.- mutta yrittäkää kestää :)
Nyt hyviä öitä ja nauttikaa te lomasta ja toivotaan että tänne suomeenkin tulisi vähän lämpimämmät kelit, koska täällä kokkolassa on melkeenpä vaan satanut..

-Peppi-

tiistai 5. kesäkuuta 2012

päättäjäiset




luokkakuva :) (muutama puuttuu)

pika♥

Nelli, Anniina, Pika ja Katariina ♥


väsähdin..


Julia♥



  
Jotenkin tosi outoa ajatella, että kesän jälkeen ei palata enää saman luokan kanssa samaan luokkaan, samaan kouluun kymmeneksi kuukaudeksi odottamaan seuraavaa kesää. Meidän luokka on ollut kasassa kolmosluokasta asti ja nyt se hajoaa. Eikä mulla ole edes yhtään kesäfiilis kun ulkona tälläkin hetkellä sataa kaatamalla..
Ehkä se fiilis tulee sitten kun pääsen Maltan lämpöön, eli toivotaan nyt että edes siellä olisi lämmin. Lähtöönkään ei ole enää kuin 7 päivää, jos tässä nopeasti oikein laskin. :)
Aloittelin jo eilen Julian kanssa pakkailemaan vaatepuolta ja sain aika hyvin karsittua vaatteita, että saan laukun vielä kiinni takaisin tullessakin. :D Tosin lähden tässä kohta hierojalle jonka jälkeen menen etsimään farkkuja yms. kaupungista jota vielä tarvitsisin mukaan. Enkä ole laittanut vielä kenkiä, laukkuja tai pesuboxiakaan laukkuun, että kyllä se vielä täyttyy.
Mutta nyt mä meen vielä laittautumaan ennen hierojaa ja sitten mulla on treffit Saanan kanssa kun sovitaan vielä kaikkia Maltan matka asioita. :) 

Näin meni mun päättäjäis ilta
-Peppi-

perjantai 1. kesäkuuta 2012

merimies








  
Meillä oli tänään koulussa ysien päivä, joka siis tarkotitaa sitä että me kaikki ihanaiset ysit pukeudumme ja kiusaamme pienempiä, ampumalla niitä vesipyssyillä ja piirtelemällä tusseilla ja huulipunilla naamaan ja nuoremmat tukioppilaat ja oppilaskuntalaiset ovat keksineet jotain meidän päänmenoksi. :D Itse olin merimies tai mikälie kapteeni, kuten varmaan kuvista huomaatte.







  
  
Tässä sitten kuvat tältä päivältä. :) Huomenna on päättäjäiset ja sitten alkaakin kesäloma. Mulla ei yhtään oikeesti oo kesäloma fiilis.. :o Saattaa johtua tuosta säästä kun on niin pilvistä, harmaata ja kylmä.. huomiseksikin on luvattu sadetta. Pitää toivoa että siellä Maltalla sitten olisi tämänkin edestä lämmin. :)
Ps. sain tänään uuden vauvan, sen nimi on iPad ja mä rakastan sitä. :) Meenkin leikkimään sen kans nyt !

-Peppi-