tiistai 27. elokuuta 2013

Ruusuinen Oulu









Heippa!
Eilen oli pakko käydä ihastelemassa, kun Oulun keskusta oli täyttynyt ruusuilla. Ehkä kauneinta mitä olen pitkään aikaan nähnyt, tiet täynnä ruusuja, joiden keskellä menee polkuja ja joita pitkin pääsee kävelemään. Sunnuntaina ruusut jaetaan ihmisille. Mun mielestä tosi ihana idea. :)
En ole kirjoitellut nyt koulunalkujen jälkeen, koska mulla ei yksinkertaisesti ole ollut mitään kuvia eikä sen pahemmin asiaakaan. Oon ollut vähän sairas koko tämän ajan, enkä ole oikeastaan muuta tehnyt kun käynyt koulussa, ollut Pyryn tai kavereiden kanssa tai salilla. Plus odotan kovasti että saan uuden koneen, kun applelta tulee uusi läppäri malli, joten sitten on paljon helpompi ja mieluisampi kirjoittaa, koska nytkin latasin näitä muutamaa kuvaa kevyesti yli puolituntia koneeni hitauden takia.
Viime viikonloppuna kävin kavereiden katsomassa Stigiä ja ilmakitaran mm kisoja hetken ja lauantaina mentiinkin sitten Pyryn kanssa heidän mökilleen. Oli tosi kiva viikonloppu ja ihanan lämmin! Musta on jotenkin tosi kiva kun lämpimät ilmat on pysyneet edes vähän vaikka koulussa onkin tukahduttavan kuuma.
Koulu viikot menee tosi nopeasti ja oon tässä muutaman viikon aikana miettinyt mitä kaikkea olen oppinut ja saanut, kun muutin Ouluun ja olen edelleenkin sitä mieltä että se on varmaankin yksi mun elämäni parhaista päätöksistä. Vaikka välillä illat on vähän tylsiä kun on vain yksin, niin osaan kyllä välillä nauttia siitäkin. Välillä on hyvä olla yksin. Mutta samalla osaa sitten arvostaa sitä ystävien ja poikaystävän seuraa enemmän kuin ennen.
Ja olen todellakin oppinut ymmärtämään rahan käyttöä ja sen arvoa ja kuinka rahasumma joka ennen tuntui niin pieneltä onkin yhtäkkiä valtava ja kuinka onnekas olen, kun mulla on mahdollisuus asua täällä ja vielä näin ihanassa asunnossa. Oon tässä samalla miettinyt vähän tulevaisuutta, sitä mitä tapahtuu lukion jälkeen? Missä kaupungissa tulen asumaan, mitä opiskellen? Mitä jos en pääsisikään johonkin tiettyyn kouluun? Onneksi mulla on vielä yli vuosi aikaa miettiä mihin haen!

Suklaabanaani pannukakkuja, ne eivät ole palaneet vaikka siltä näyttääkin, niissä on vaan sitä suklaata :-D



Mulla on jotenkin nyt jo niin ikävä kesälomaa, kun ei oikeasti tarvinut stressata mistään tai miettiä mitään. Heti koulujen alkujen jälkeen kaikki asiat joita ressata hyppäsivät heti mieleen ja välillä niitä pääsee pakoon vaan salille. (Josta tulikin mieleen että ostin tuossa parisen viikkoa sitten nuo uudet salikengät, kun edelliset sanoi itsensä irti ja nuo on kyllä aivan huiput, ihan kuin olisi sukat vaan jalassa!) Luojan kiitos mulla on mahdollisuus käydä sielläkin. Ajattelin myös hommata itselleni kuntosaliohjelman, ihan vaan oppiakseni lisää.
Tulipas tästä nyt avautumis postaus, mutta nyt vain tuntui siltä että on hyvä kirjoittaa taas tänne ja vähän kertoa kuulumisia. Tähän loppuun ihanan onnellinen muisto kuva kesästä ♥


-Peppi-

maanantai 12. elokuuta 2013

Loppukesää



Heippa!
Tässä on kerennyt vierähtämään taas parisen viikkoa, että olen päässyt kirjoittamaan, mutta nämä viikot on ollut tekemistä täynnä. Koulu alkoi tänään ja päätin aloitta arkeni kerralla kunnolla. Kävin ystäväni Annan kanssa kahvilla kaupungissa ja ostamassa viimeisiä koulutarvikkeita. Kotiin päästyäni pakkasin salikamat laukkuun ja ylitin salille lähtökynnyksen.  Aina kun on pitkä aika, että en ole käynyt salilla tai olen ollut sairaana, mulle tulee hirveä kynnys lähteä sinne taas vaikka aika ja terveys antaisivat.
Viimeksi kun kirjoitin olin vielä veneellä Kustavissa, jossa tosiaan menimme vielä Uuteenkaupunkiin, Pori Jazzeille ja Vaasaan, josta mun tie erkaantui mun vanhemmista ja siirryin Pyryn perheen veneeseen jolla saavuimme Ouluun juuri sopivasti Qstockiin.




 Qstock viikonloppu oli hullun kuuma, aurinko paistoi niin kovasti, että oli pakko lähteä alueen ulkopuolelle ostamaan juomista ja mentävä hetkeksi varjoon. Ostettiin Juulin kanssa liput molemmille päiville ja ihme kyllä PMMP ja Eppu Normaali, joita kumpaakaan en vapaa-ajalla kuuntele osoittautuivat parhaiksi esiintyjiksi tuolla. Heitä oli mukava seurata koska lavaesiintyminen oli niin hyvää ja musiikki myös paljon parempaa kun radiosta tai youtubesta kuultuna!
Sunnuntai iltana lähdin kotiin ja mulla oli työviikko edessä. Olin joka päivä töiden jälkeen erittäin väsynyt ja odotin päivä päivältä enemmän viikonloppua, jolloin tulin taas Ouluun. Viikonloppu ja alkuviikko jonka vietin Oulussa olivat todella ihanat. Loppuviikoksi palasin taas Kokkolaan töihin. Ja nyt viime perjantaina me pakattiin auto täyteen mun vaatteita äidin kanssa ja ajettiin Ouluun laittamaan mun kämppä ja vaatekaapit kuntoon.
Musta on jotenkin niin tosi ihanaa olla taas täällä Oulun kodissa. Mun asunto on niin viihtyisä ja ihana, enkä olis parempaa voinut toivoa!


Kaivoin vanhat kumpparit jotka ihme kyllä mahtui vielä ja kävin hakemassa äitille parit raparperit raparperipiirasta varten.



Tältä näytti mun eteinen kun kannettiin kaikki mun vaatteet ja tavarat sisälle. Otin ehkä vähän turhan paljon vaatteita mukaan Kokkolaan kesän alussa... :-D




Viikonloppuna sitten kun saatiin kaikki vaatteet kaappeihin ja kämppä siivottua, niin lähdettiin metsästämään mulle uutta laukkua kouluun. Mulla on tosi "huono" selkä ja valtavat määrät niska-, selkä- ja hartiakipuja, joten meillä oli kovat kriteerit laukun kantohihnojen suhteen ja onneksi löydettiin täydellinen. Muut kriteerit olivat, että laukun pitää olla kookas jotta sinne mahtuu kasa koulukirjoja ja tuleva läppärini johon mun koko kesätyöuurastus sitten meneekin. Se laukku tulee varmasti näkymään kuvissa!



Mun kesä oli kokonaisuudessaan parempi mitä mä edes kuvittelin. Keväällä mulle tuli hirveät paineet kesästä, siitä kuinka joudun olemaan niin paljon Kokkolassa ja veneellä, mutta noin 4-5 viikkoa kestänyt venereissumme oli kyllä varmasti parasta tässä kesässä. Sain viettää paljon ihanaa aikaa ihanan poikaystäväni kanssa ja myös vanhempieni, joita en niin paljon talven ja syksyn aikana näe. Sain kesän aikana kiertää monia eri kaupunkeja ja ihan uusiakin paikkoja, olla vaan ja rentoutua, pitää hauskaa myös kavereiden kanssa, kääntää unirytmin täysin ympäri ja raahautua väsyneenä töihin, ansaita työllä omaa rahaa ja pian saan tuhlata ne kaikki uuteen tietokoneeseen, jota olen jo niin kauan toivonut!
Ihanaa koulunalkua kaikille ♥

-Peppi-