maanantai 30. joulukuuta 2013

Yhtä juhlaa

Lähi viikonloput ennen joululoman alkua ovat kyllä olleet yhtä juhlaa. On ollut synttäreitä ja pikkujouluja, valmistujaisia ja kaikkea hauskaa. Ja koska en ole niistä kerennyt tulla aikaisemmin kirjoittelemaan ajattelin ajastaa tämän postauksen vielä tähän ennen uuttavuotta, koska koneeni varmaankin jää kotiin uudeksivuodeksi. :-)
Tähän ajattelin nyt laittaa vähän kuvia kuluneesta ja postaamattomasta ajasta, olkaa hyvä!








Olen nauttinut sushia ystävien kanssa ja saunonut poikaystävän mökillä. Käynyt kahvilla ystävien kanssa ja puhunut tuntikausia. Viikonloput Oulussa vietän yleensä ystävien tai poikaystävän kanssa ja salilla, Kokkolassa enimmäkseen kotona, netflixin äärellä tai kaupunkia kierrellen. Oon sellainen kahvilakulttuurin kannattaja, että mun mielestä on ihanaa istua jossain kahvilassa ja jutella kavereille, joista osaa näen nykyään erittäin harvoin.





-Peppi

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joululomaa

Pitkästä aikaa täällä taas! Joulu tuli ja meni jo ja nyt odotellaan vaan uuttavuotta. Mun joulu meni tosi kivasti, söin paljon hyvää jouluruokaa, olin ollut kiltti kun lahjojakin tuli vaikka oikeastaan mitään en toivonut ja olen saanut levättyä kunnolla. :-)
Tulin Kokkolaan 20. päivä hirveässä flunssassa, kurkkukivussa ja joululahja stressissä, sillä mulla oli kolme päivää aikaa ostaa kaikki lahjat. Jätin taas asiat viimetinkaan. Onneksi jouluaaton jälkeen ei ole sitten tarvinut oikeen stressata mitään, vaan ottaa vain rennosti ja hengailla päiviä ihana paketista löytynyt uusi yöpaita päällä, sohvalla peiton alla ja katsellen hyviä sarjoja. Aloitin nimittäin tässä lomalla Täykkärit taas uudestaan, monennettakohan kertaa? :-D




Kuten jo sanoin, olin näköjään ollut aika kiltti tämän vuoden, sillä paketeista paljastui vaikka mitä kivaa! Parit uudet yövaatteet, koruja, hajuvesi, kalenteri jossa oli kuvia musta ja mun ottamia valokuvia, suklaata, villasukat, vaatteita, sisustus juttuja, lahjakortti ja kaikkea muuta mukavaa ja tarpeellista. :-) Mulla ei tänävuonna ollut mitään toiveita, odotin eniten sitä jouluruokaa ja ihanaa fiilistä, joka oli vaikea hankkia kun ulkona oli vihreämpää kuin kesällä ja satoi vettä. Onneksi edes aatoksi saatiin valkoinen maa.





Tässä on pieni osa mun lahjoista kuvina. Tuolla näkyy esimerkiksi kuvakalenterit ja ensimmäisessä kuvassa mun ehdoton suosikki, tuo fazerin piparisuklaa jota saa vaan joulunaikaan kaupoista. Pitäisi varmaan ostaa kaapit täyteen sitä aina jouluisin. :-D
Mun on myös pakko sanoa, että olen kärsinyt hirveistä omantunnon tuskista tämän blogin kanssa, kun en ole liian pitkään aikaan kirjoittanut. En vain halua tästä pakkopullaa ja epämukavaa hommaa. Tykkään tästä sen verran, mutta välillä on ehkä ns. "kausia" jolloin ei vaan ole kirjoitettavaa, kuvia tai mitään muutakaan. Tämä on ollut koulun puolesta aika rankka syksy ja suurin osa mun viikoista menee siihen, että koulun jälkeen tulen vain kotiin ja vietän illat poikaystävän, ystävien tai vain itseni kanssa. Viikonloppuina toivun rankasta viikosta vain olemalla ja rentoutumalla. Jotenkin kuitenkin kumma ajatella, että puolet tästäkin lukukaudesta on jo käyty ja onneksi kokoajan mennään kohti kesää. :-)
Ehkä näin uudenvuoden tullen pitäisi taas suunnitella niitä lupauksia jotka uutenavuotena tehdään ja yksi niistä voisi olla se, että panostaisin taas blogiin enemmän. :-)
Nyt mä lähden syömään ja pakkaamaan mun Rukan reissua varten joka alkaakin jo huomenna! :)
Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille lukijoilleni! <3

-Peppi