sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannus

Hola!

Mun juhannus meni rauhallisissa merkeissä saaressa veneillessä. Minä ja mun ystävä Julia lähdettiin perjantaina Jenny nimisellä laivalla kohti Tankaria, jonne mun vanhemmat menivät jo keskiviikkona. Tankar on sellainen kallioinen majakallinen saari, jossa mä oon viettänyt lähes kaikki mun lapsuuden kesät. :) Vuosien varrella meille on kerääntynyt sinne sellainen veneporukka, jonka kanssa juhannusta ja viikonloppuja siellä vietetään.









Oli ihana olla ensimmäistä kertaa veneilemässä tältä kesältä. Syödä hyvin, saunoa, nauttia meri-ilmasta ja meille onneksi sattui aurinkoista ja lämmintäkin ilmaa päivisin.
Vietettiin suuri osa viikonlopusta mun vanhempien ystävien pikku lasten kanssa, joten vauhtiakin juhannuksessa riitti. Illat istuttiin grillailemassa makkaraa ja vaahtokarkkeja tai katselemalla elokuvia veneessä.










































Nyt mä oon tästä illasta käyttänyt varmaan kolme tuntia aikaa tuon bannerin tekoon. Se on vieläkin vähän liian iso mutta en millään enää jaksa säätää sitä. Pitää jatkaa sitä tässä joku päivä, mutta tuo saa nyt kyllä kelvata. :) Hyvä ettei itku tullut kun alkoi tuota muokkailemaan, kun ikinä niistä ei meinaa tulla oikean kokoisia...
Mä lähden nyt kuitenkin kohta jo kohti sänkyä, sillä mulla starttaa huomenna viimeinen työviikko. Saattaa olla, että heinäkuussa tulen vielä pari työpäivää tekemään, mutta tältä osalta ainakin nyt ohi! :)

-Peppi


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Ihana viikonloppu

Mulla oli aivan huippu viikonloppu! Mun ihana Juuli tuli Kokkolaan kylään mua piristämään, kun olin loppuviikon kuumeessa, enkä päässyt Ouluun viettämään viikonloppua. Onneksi mun kuume hellitti sopivasti viikonlopulle, niin päästiin Juulin kanssa oikein urakalla shoppailemaan, nauttimaan auringosta, veneilystä ja kaikesta muustakin mukavasta. :)















 Haettiin Juuli perjantaina illalla junalta ja kierreltiin vaan vähän esittelemässä Kokkolaa. Mulla oli vielä niin sairas olo, että päädyttiin kotiin katsomaan leffaa ja rentoilemaan loppuillaksi. Lauantaina sitten herättiin aamulla ja lähdettiin shoppailemaan ja syömään. Kierrettiin kauppoja monta tuntia ja kun kaikki paikat oli koluttu ja kaupat alkoivat menemään kiinni, lähdettiin Amarilloon syömään.
Kotona vedettiin sitten mahat täynnä herkullista ruokaa puolen tunnin päikkärit ja herättyä lähdettiin pienelle venereissulle Tankariin. :) Se oli mullekin kesän ensimmäinen venereissu, niin tuli kyllä tosi hyvä fiilis!
Illalla kotiinpäästyä alettiin sitten laittautumaan Kokkolan yöelämää varten, joka jäi kyllä aika pettymykseksi... :D Päädyttiin sitten jo hyvissä ajoin kotiin nukkumaan.


'






Sunnuntaina puolestaan nukuttiin vähän pidempään. Se oli kuitenkin lämmin päivä, joten otettiin veljeni auto, laskettiin katto alas ja lähdettiin ajelemaan kaupungille. Käytiin ostamassa suomalaisia mansikoita pari litraa ja ajeltiin leikkarilla sijaitsevaan uuteen rantakahvilaan, jossa syötiin jätskit ja etsittiin aurinkoinen paikka, missä nauttia mansikoista ja lämmöstä. Tiedossa nimittäin oli että ilmat viilenevät heti tänään... Enkä usko että oon ainut jota se ärsyttää. :D Mun puolesta voisi olla kokoajan vaikka +25!
Kun kyllästyttiin istuskeluun, ajeltiin kotiin syömään ja illalla Juulin juna lähti kohti Oulua. Viikonloput menevät aivan liian nopeasti. Jotenkin yhtäkkiä aina vaan on maanantai aamu ja pitää raahautua töihin. Toisaalta, mun työ on kyllä ihan kivaa! :)

-Peppi

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kesäistä asua

Ciao!

Eilen oli ihanan lämmin päivä. Töitten jälkeen istuskelin vähän aikaa pihalla nauttimasta lämmöstä ja sitten menin ystäväni Pikan kanssa kaupunkiin. Oon tosiaan nyt Kokkolassa aika paljon kesäkuussa, koska mulla on töitä täällä. Heinäkuussa sitten vietänkin varmaan kaiken mahdollisen ajan Oulussa ystävien luona.
Mua vähän harmittaa, kun mulla ei oikeen oo mitään "isompia" suunnitelmia kesäksi. Kirjoituksiin pitäisi jossakin vaiheessa aloittaa lukemaan, mutta olisi kiva tehdä jotain reissuja vähän ympäri Suomea tai vaikka Tukholmaan tai Tallinnaan. Saa nähdä mitä kaikkea tässä kesän aikana tulee keksimään! :)










Nää kuvat on eiliseltä, oli niin hullun kuuma päivällä, että vetäisin mekon päälle ja otin farkkutakin mukaan jos viilenisi. Tykkään hirveästi käyttää mekkoja kesällä, kun muuten ei oikein tule käytettyä. Jotenkin aina vaan eksyy kuitenkin farkut tai shortsit jalkaan! Töissäkin tulee käytettyä mahdollisimman rentoja vaatteita jolla jaksaa seistä tai istua 8h putkeen. :)





Pitää vain toivoa, että heinäkuussa riittäisi helteitä kun kesäkuussa ei ole niin paljoa aikaa ottaa aurinkoa ja ruskettua ja oleskella rannoilla, koska töistä pääsen vasta aina neljän jälkeen. Viikonloputkin menee Oulussa tai muualla ja aamuisin tekee mieli nukkua vähän pitempään, koska oon työviikon jälkeen aina ihan poikki! Varsinkin nyt, kun mulle iski joku ihme kuumeflunssa tähän nyt, niin tänäänkin on tullu nukuttua sohvalla koko päivä ja aina hereillä ollessa on pistetty taas netflixit pyörimään. :D
Nyt voisin taas lähteä jatkamaan unia, jos selviäisin sairastelusta huolimatta huomenna töihin!

-Peppi

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Pitkästä aikaa

Heippa!

Jep, oon kyllä hengissä vaikka sitä ehkä ei ois pariin kuukauteen uskonut. Motivaatiota ei oikeen ole löytynyt, eikä kuviakaan niin paljon, että olisin niitä tullut tänne kuulumisien kera julkaisemaan. Koko ajan tämä blogi on silti pysytellyt takaraivossa huutamassa, että kirjoita jo! Eli unohtanut en tietenkään ole. :)
Tässä välissä on tapahtunut niiiin paljon, että en tiedä mistä aloittaisin...
Mä olen tutustunut ihaniin ihmisiin, täyttänyt 18, viettänyt paaljon aikaa ystävien kanssa, nähnyt vaikka mitä uutta ja samaa vanhaa, kokenut hauskoja ja ikäviä juttuja, käynyt lukion toisen vuoden loppuun, aloittanut kesäloman töitä tehden ja vaikka mitä muuta. Eli pääasiassa mulle kuuluu erittäin hyvää ja elämä hymyilee. Olen onnellinen!
Kuviakin on niin paljon, mutta silti vähän. En oikein tiedä miten niitä pitäisi tänne julkaista ja missä järjestyksessä ja mitä niistä kertoen tai että pitäisikö jakaa ne useampaan postaukseen ja kertoa kaikesta vähän.
Tähän postaukseen ajattelin kuitenkin lisätä muutamia hetkiä kuvina postaamattomaltani ajalta ja katsoa miten jatkossa tulen postailemaan. :)






























Tässä nyt on kuvia minusta ja mun elämästä näitten parin kuukauden aikana. On kuvia mun synttäreistä, päättäjäisistä, ystävistä, auringon nousuun valvotuista öistä, siitä kun opettelin rullaluistelemaan, veneen laskusta, grillailusta, shoppailusta ja yleensäkin asioista, jotka tekee mut onnelliseksi! ♥

-Peppi