sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannus

Hola!

Mun juhannus meni rauhallisissa merkeissä saaressa veneillessä. Minä ja mun ystävä Julia lähdettiin perjantaina Jenny nimisellä laivalla kohti Tankaria, jonne mun vanhemmat menivät jo keskiviikkona. Tankar on sellainen kallioinen majakallinen saari, jossa mä oon viettänyt lähes kaikki mun lapsuuden kesät. :) Vuosien varrella meille on kerääntynyt sinne sellainen veneporukka, jonka kanssa juhannusta ja viikonloppuja siellä vietetään.









Oli ihana olla ensimmäistä kertaa veneilemässä tältä kesältä. Syödä hyvin, saunoa, nauttia meri-ilmasta ja meille onneksi sattui aurinkoista ja lämmintäkin ilmaa päivisin.
Vietettiin suuri osa viikonlopusta mun vanhempien ystävien pikku lasten kanssa, joten vauhtiakin juhannuksessa riitti. Illat istuttiin grillailemassa makkaraa ja vaahtokarkkeja tai katselemalla elokuvia veneessä.










































Nyt mä oon tästä illasta käyttänyt varmaan kolme tuntia aikaa tuon bannerin tekoon. Se on vieläkin vähän liian iso mutta en millään enää jaksa säätää sitä. Pitää jatkaa sitä tässä joku päivä, mutta tuo saa nyt kyllä kelvata. :) Hyvä ettei itku tullut kun alkoi tuota muokkailemaan, kun ikinä niistä ei meinaa tulla oikean kokoisia...
Mä lähden nyt kuitenkin kohta jo kohti sänkyä, sillä mulla starttaa huomenna viimeinen työviikko. Saattaa olla, että heinäkuussa tulen vielä pari työpäivää tekemään, mutta tältä osalta ainakin nyt ohi! :)

-Peppi


1 kommentti: